Core ja kehonhuolto

Miia Hautakangas

Olen Miia, 28-vuotias liikunnanohjaaja. Olen työskennellyt liikunta-alalla pitkään ja tehnyt töitä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Olen ohjannut monipuolisesti tunteja yksilöohjauksesta, vesi- ja ryhmäliikuntatunteihin sekä lapsista nuoriin ja aikuisista seniori-ikäisiin. Oma liikuntataustani on joukkuvoimistelun ja tanssin parissa. Kuten sanottu, ohjaan monipuolisesti erilaisia tunteja, mutta lempilapseni ohjattavien tuntien kirjosta on erilaiset kehonhuollolliset tunnit, joita itsekin ohjaamisen lisäksi harrastan joogan ja pilateksen muodossa. Punaisena lankana tunneillani pidän kokonaisvaltaista hyvinvointia, liikunta kun on niin kehon kuin mielen ruokaa.

 

Olen Maria, 27-vuotias liikuntaneuvoja. Olen aloittanut liikunta-alalla vuonna -09 ja siitä lähtien olen ohjannut liikuntaa eri ikäryhmille. Minulta löytyy laaja ohjauskokemus eri ryhmäliikuntatunneista sekä yksilö-ohjauksesta. Olen suorittanut Vierumäellä liikunnanohjaajan perustutkinnon vuonna -15 ja opintojen aikana suoritin personal trainer kurssin sekä uimaopettaja opinnot. Korostan omilla tunneillani monipuolisuutta ja oikeaa suoritusta. Tekemisessä täytyy myös olla hauskuutta ja itsensä haastamista. Omiin harrastuksiini kuuluu vahvasti tanssi, joka inspiroi minut suorittamaan myös zumba ohjaajan kurssin vuonna -12. Tunneillani haluan, että jokainen pääsee toteuttamaan oman kuntonsa mukaan sopivia liikkeitä sekä tiedostamaan oikean suoritustekniikan turvallisesti. Haluan, että asiakkaani oppivat mahdollisesti uusia asioita omasta liikkumisesta ja pääsevät ennen kaikkeaan nauttimaan liikunnasta. Minun mottoni on: Unelmoi, toteuta ja haasta itseäsi, kaikki on sinun käsissäsi.